Kaikki alkoi vuonna 1912 ideasta, uskalluksesta ja pioneerihengestä. Emil Hoffman perusti Cyklopin Kölnissä, Saksassa, jossa yhtiön pääkonttori yhä sijaitsee. Lukuisat tuoteinnovaatiot ja patentoidut keksinnöt muodostivat perustan nuoren laajenevan yrityksen nopealle kasvulle ja kohdistetulle strategialle. Tällä tavoin yritys loi nopeasti erinomaisen maineen pakkausteollisuuden asiantuntijana ja markkinajohtajana.
Sittemmin Cyklop on kasvanut nopeasti ja kehittänyt laajan valikoiman pakkausjärjestelmiä ja -ratkaisuja, kun se on kehittänyt jatkuvasti osaamistaan käärinnästä, vanteutuksesta, teippauksesta, merkinnästä ja niputuksesta.
Innovointi on aina ollut Cyklopin menestyksen perusta; heti alusta alkaen oli “Gloria” sinetti, patentoitu lukko tai vallankumouksellinen yhdistelmätyökalu samanaikaiseen kiristämiseen ja tiivistämiseen. Mm. nämä tuotteet pönkittivät liiketoimintamme menestystä.
Yli 400 myönnettyä patenttia yrityksen historian aikana kuvaavat hyvin yhtiön innovointikykyä. Jatkuva menestyksemme perustuu myös jatkuvaan asiakaskeskeisyyteen. Tutkimme, kehitämme ja testaamme omassa tehtaassamme aina lähtökohtana asiakkaidemme tarpeet. Lopputuloksena on syvällinen tuntemus ja asiakaslähtöiset ratkaisut. Tämä on tehnyt Cyklopista yhden maailman johtavimmista toimijoista yli vuosisadan ajan.
Cyklop on aina ollut yksi tärkeimmistä pakkausteollisuuden brändeistä ja sitä se on tänäänkin. Pääkonttori sijaitsee Kölnissä, Saksassa, jonka yhteydessä toimivat Cyklopin oma tuotantolaitos, sekä kansainvälinen tutkimus- ja kehittämiskeskus. Cyklopilla on lisäksi 15 tehdasta ja tuotantolaitosta Espanjassa, Italiassa, Ruotsissa, Alankomaissa, Thaimaassa ja Brasiliassa.
Cyklopilla on suoria edustuksia 19 maassa ja agentuuriliikkeitä jakelukumppaneita yli 50 maassa. Yli 750 työntekijää eri puolilla maailmaa auttavat asiakkaita kaikissa maanosissa.
Napsauttamalla tästä pääset kaikkien toimipaikkojemme yhteystietoihin.
Olemme toimineet pakkausteollisuudessa yli 100 vuotta. Hallitsemme tuotteidemme prosessit suunnittelusta tuotantoon omissa tehtaissamme ja pienimmistä laitteista suurimpiin automaattikoneisiin. Työskentelemme kaikilla mahdollisilla teollisuudenaloilla toimivien suurten ja pienten asiakkaiden hyväksi. Olemme todella nähneet kaiken.
Oletko utelias kuulemaan tarinoitamme? Ota meihin yhteyttä!